| Maajoukkue tottunut menestymään Hamina Bastionissa |
|
|
|
Kesän kansainvälinen kohokohta, Hamina Bastioni Horse Festival, sisältää esteratsastusta juniorien tyyliluokasta aina kansainväliseen Grand Prix- ja Nations Cup -tasolle asti. Kouluratsastusyleisöä hemmotellaan Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailuilla, jotka ratkotaan korkeimmalla kansainvälisellä tasolla Grand Prix- ja Kür-luokissa. Historiallisen linnoituksen ympäröimä kilpakenttä tarjoaa eurooppalaisittain ainutlaatuisen ympäristön ratsastuskilpailulle. - Hamina on maajoukkueen kauden yksi tärkeimmistä kisoista, ja täällä kerätyt Nations Cup -ranking pisteet ovat meille arvokkaita. Bastionin ainutlaatuiset puitteet ovat myös haasteelliset, onhan kisakentän leveys sisähallia muistuttava vaikka pituutta riittää lähes 90 metriin asti, kilpailujen johtaja Tom Gordin kertoo. Suomella on puolustettavana huippusijoituksia Haminan joukkuekilpailusta, sillä historiallinen Nations Cup -voitto saavutettiin vuonna 2005. Edellisessä kisassa vuonna 2007 Suomi sijoittui toiseksi. Odotukset ovat siis korkealla, varsinkin kun estemaajoukkue tavoittelee tänä vuonna paikkaa kymmenen parhaan joukkoon Nations Cup –sarjassa. Kouluratsastuksessa mielenkiintoa herättävät Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailut, joissa kilpaillaan sekä henkilökohtaisista että joukkuemitaleista. - Toivomme että sekä kotimaiset että ulkomailla valmentautuvat suomalaiset kouluratsastuksen huiput noteeravat kisan ja saapuvat hyvässä kunnossa Haminaan. Sekä esteratsastuksen Hamina Grand Prix että Nations Cup, kuin myös kouluratsastuksen Grand Prix -luokka ovat kaikki kansainvälisen ratsastajainliiton FEI:n virallisia karsintakilpailuja lajin mestaruuskilpailuihin. Kouluratsastuksessa ns. Foreign Judge on hollantilainen Wim Ernes. Esteratsastuksessa radat suunnittelee kansainvälinen ratamestarimme Aki Ylänne. Hevosia kilpailuihin saapuu 150. Hamina Bastionissa nyt myös esikisatKolmipäiväisen tapahtuman joka näytöksessä on kilpailuluokkien lisäksi viihdenäytös – Festival Entertainment. Linnoituksen historiallisissa holveissa voi käydä hevosvarusteostoksilla ja nauttimassa maukkaasta ruoasta. Lauantai-illan kruunaa Bastioni After Ride Music Party. Järjestäjä odottaa kesän kansainväliseen huipputapahtumaan 15 000 kävijää. Tänä vuonna Hamina Bastioniin pääsevät kilpailemaan ensimmäistä kertaa myös alue- ja kansallisen tason ratsukot, sillä kisaviikon tiistaina kisa-areenalla järjestetään esikisat. Olosuhteet vastaavat kansainvälisiä kisoja ja radat ovat Aki Ylänteen käsialaa. - Meillä ei ole minkäänlaisia ennakko-odotuksia osallistujamäärästä. Se voi olla mitä vain 50 ja 500 välillä. Luokkien parhaat ratsukot pääsevät mukaan Hamina Bastioniin tai Helsinki International Horse Showhun, Gordin lupaa. Lipunmyynti Lippupalvelusta ja Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen. |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|






