Ohjelma
Tulokset
Liput
Kaikki valmista PDF Tulosta

Kansainvälisen Hamina Bastioni Horse Festivalin järjestelyt ovat kilpailujen aattona sujuneet suunnitelmien mukaan. Viiden maan edustajat ovat saapuneet hevosineen Haminaan, ja kisa-areena ympäröivine ravintoloineen ja expo-alueineen on valmis ottamaan ratsukot ja yleisön vastaan.

Este- ja kouluratsastuksessa kilpailee lähes 70 ratsastajaa ja lähes 90 hevosta. Esteratsastuksen FEI Nations Cup –joukkuekilpailussa sunnuntaina on mukana viisi joukkuetta; Tanskasta, Norjasta, Ruotsista ja kaksi joukkuetta Suomesta.

- Suomelta osallistuu FEI Nations Cup –kilpailuun kaksi joukkuetta. Kakkosjoukkue ei saa Nations Cup -pisteitä, vaan on hankkimassa kokemusta. Päätän joukkueet lopullisesti perjantaina Grand Prix Qualification luokan jälkeen. Periaatteessa minulla on joukkueet jo valittuna, mutta haluan nähdä vielä muutaman ratsastajan suoritukset ennen päätöstä, Suomen joukkueen kapteeni Lars Parmler sanoo.

Lauantaina samat ratsastajat kilpailevat voitosta Hamina Grand Prix´ssä. Kansainvälisiin luokkiin osallistuu myös liuta Suomen kärkiratsukoita sekä nuorten parhaimmistoa. Myös suomenhevosten parhaimmisto pääsee perjantaina areenalle omassa Grand Prix-luokassaan.

Kouluratsastuksen PM-mitalit jaetaan neljän joukkueen kesken; Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen. Launtaina kilpaillaan joukkuemitaleista Grand Prix-tasolla. Kymmenen parasta ratsukkoa jatkaa sunnuntain henkilökohtaiseen kilpailuun, joka on Grand Prix Kür eli vapaaohjelma musiikilla.

- Joukkuemitali on toivottava, jopa mahdollinen. Vastus on kuitenkin kova, Tanskalla on kova porukka ja norjalaisilla on hyviä hevosia. Ruotsin joukkuetta en vielä tiedä. Meidän ratsastajat ovat suhteellisen kokemattomia tällä tasolla, mutta innokkaita ja oppivaisia. Tämä on hieno paikka kilpailla, ja varmasti tämä kokemus innostaa ratsukoita eteenpäin, Suomen joukkueenjohtaja Anja Leinonen sanoo.

Kiihkeän kilpailemisen välissä Festival Entertainment tarjoaa viihdettä ja elämyksiä. Kisojen maskotti, Vuoden hevoseksi valittu hurmaava haminalainen eestinponi Luxus, on päivittäin yleisön ihailtavana. Kilpailujen ajaksi on luvattu aurinkoista ja helteistä säätä, johon linnoitusmuurit ja katettu katsomo tarjoavat vilvoitusta.

Kisojen maskotti on eestinponi Luxus, joka voitti viime talvena Vuoden Hevosen tittelin.

 
< Edellinen   Seuraava >