| Tina Lund selkeästi pääluokan voittoon |
|
|
|
- Zamiro on ollut minulla jo pitkään. Halusin saada tänään hyvän radan, sillä hyppään sillä sunnuntaina Nations Cupin. Huomenna se viettää välipäivää. Hyppään Grand Prix´n toisella hevosellani, joka oli 140-luokassa neljäs. Tanska otti luokassa kaksoisvoiton. Toiselle sijalle ylti Jennifer Pedersen ja Rimini kaksi sekuntia Lundia hitaammalla ajalla. Ruotsalaisratsastajat veivät kolme seuraavaa sijaa. Toista kertaa Haminassa kilpaileva Lund myönsi, että Tanskan joukkue on täällä hakemassa ensisijaisesti voittoa Nations Cupissa. Joukkueessa ratsastavat myös hänen sisarensa Charlotte, kuudenneksi sijoittunut Linnea Ericsson ja Jennifer Pedersen. - Kisakenttä on vähän ahdas Nations Cup –kisaan, mutta muuten olosuhteet ovat erinomaiset. Tänään oli erityisen mukava ratsastaa katetulla kentällä, kun auringossa oli hieman kuuma, Lund hymyilee. Ratsutilalla asuva 28-vuotias Lund nauttii elämästään ammattiratsastajana. Lundin isä Fleming pelasi lähes 20 vuotta ammattilaisena jalkapalloa ja pyhittää nyt aikansa tyttäriensä avustamiseen. - Isäni ajoi hevoset tänne, ja lensimme perässä siskoni kanssa. Näin saamme kaksi päivää lisäaikaa ratsastaa kotona hevosia. On myös mukavaa, kun kisoissa on mukana ihmisiä, joiden kanssa jakaa ilon hetket. En enää kilpaile voittaakseni isoja luokkia. Olen jo saavuttanut kaiken. Nyt nautin hevosten kanssa työskentelystä, Lund kertoo. Lund pitää mielellään valmennusklinikoita ja nauttii erityisesti lasten valmentamisesta. Hän on myös kirjoittanut kaksi kirjaa ja tehnyt useita valmennus dvd:tä. Maan laajuista julkisuutta hän sai osallistuttuaan Tanskan "Tanssii Tähtien kanssa" ohjelmaan. - Sen avulla minut tunnetaan laajalti ja sain myös julkisuuden myötä uuden sponsorin. Oli mukavaa tehdä jotain ratsastukseen kuulumatonta. Lisäksi tanssiminen on hauskaa, Lund nauraa. Suomalaiset saivat pudotuksia
Raimo Aaltonen ja Eafons Polyfino vauhdissa. Janna Huhtanen ja Sultana D saivat kaksi pudotusta. Peik Andersin lähti Latania Z:lla tavoittelemaan kärkiaikaa. Andersin menetti tasapainonsa kolmosella ja ajautui seuraavalle sarjalle vinosti. Latania katsoi tilanteessa viisaammaksi pysähtyä, ja uuden yrityksen jälkeen ratsukko jatkoi ongelmitta maaliin. Yhdeksän virhepistettä pudotti ratsukon sijalle 15. kahdenkymmenen ratsukon luokassa. Sanna Backlundin Lilli Marlen pudotti kolme estettä ja Sandra Burmeister keräsi Cosigalla 16 virhepistettä. Eevi-Pirre Auvisen Big Capitol ei ollut vireessä ja sai viisi pudotusta. Suomen Nations Cup –joukkueet ovat jo tiedossaSuomen joukkueen kapteeni Lars Parmler nimesi jo joukkueet Nations Cupiin. Suomella on mukana kilpailussa myös toinen joukkue, joka kilpailee sijoituksesta, mutta ei saa cup-pisteitä. - Nyt ratsastajat saavat keskittymisrauhan ja voivat valmistella hevosensa sunnuntaille parhaaksi katsomallaan tavalla. Nimeän joukkueet virallisesti vasta Grand Prix´n jälkeen, ja kerron silloin myös joukkueen sisäisen järjestyksen. Haluan ensimmäiseksi kokeneen ratsastajan, joka voi antaa muille neuvoja ratansa jälkeen. Ankkurilta taas vaaditaan kykyä ratsastaa paineen alla. Suomen ykkösjoukkueessa ratsastavat Raimo Aaltonen, Peik Andersin, Jenny Kainulainen ja Satu Liukkonen. Toisessa joukkueessa ovat nimettynä Sanna Backlund, Sandra Burmeister, Janna Huhtanen ja Joonas Vaahtera. Nations Cup –kilpailussa on kaksi kierrosta ja tulos muodostuu molempien kierrosten yhteenlasketuista virhepisteistä. Ensimmäisellä kierroksella joukkueen huonoin tulos jätetään laskematta. Toisella kierroksella kaikkien tulos lasketaan mukaan tulokseen, ja tilanne voi muuttua suurestikin. - Toiselle kierrokselle lähtee vain kolme joukkueenjäsentä, mutta kaikki viisi joukkuetta saavat jatkaa. Tämän on hyvä, sillä ratsastajat saavat paljon joukkuekisakokemusta ja vielä kotiyleisön edessä, Parmler sanoo. TuloksiaGrand Prix Qualification 145 cm, aikaratsastus. 140 cm, kaksi vaihetta. Nuoret ratsastajat, 125 cm, kaksi vaihetta. Tyyliluokka junioreille, 110 cm. |
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|





Hamina Bastioni Horse Festivalin ensimmäisen kilpailupäivän pääluokan voitto meni ennakko-odotusten mukaisesti tanskalaiselle Tina Lundille hevosella Zamiro. Urallaan useita Grand Prix ja maailmancup-voittoja saavuttanut Lund ratsasti 145 cm aikaluokan virheettömästi ja selvästi muita nopeammin, vaikka ei omien sanojensa mukaan edes yrittänyt kaikkea.
Suomalaisratsukot eivät selvittäneet Aki Ylänteen laatimaa rataa virheettömästi. Raimo Aaltonen oli nopein Eafons Polyfinolla, joka tiputti harmittavasti radan ensimmäisen esteen ja jäi kymmenenneksi. Myös Jenny Kainulainen Lenalla ja Satu Liukkonen Qui Vivralla hyppäsivät radan neljällä virhepisteellä.
