|
Suomalaiset Fagerströmin ja Kontion johdolla iskukykyisinä areenalle |
|
Suomalaisodotukset ovat korkealla UB Horse Show'n kansainvälisissä luokissa. Lähes koko ykköskaarti on tulossa taistelemaan Rolex FEI World Cup™ -osakilpailun ja Helsinki Grand Prix'n kärkisijoista maailman huippuratsukkoja vastaan. Vahvimmat suosikit ovat maailmanlistan korkeimmalle rankattu Nina Fagerström ja kansallisen GP-sarjan finaalissa kaiken voittanut Anna-Julia Kontio. Molemmat menestyivät Hartwall Areenalla jo viime vuonna osoittaen sisukkuutensa ja voitontahtonsa kotiyleisön kannustamana.
Ruotsissa asuva kova kolmikko, Piia Pantsu, Satu Liukkonen ja Sebastian Numminen ovat kaikki tervetulleita vahvistamaan joukkoja. Kaikilla on tällä kaudella hyviä tuloksia ja kaikki ovat tarvittaessa erittäin nopeita aikaa vastaan. Suomen kestomenestyjät Sanna Backlund ja Raimo Aaltonen ovat aina vaarallisia vastuksia sekä koti- että ulkomaalaisille ratsukoille. Molemmat osoittivat olevansa hyvässä vireessä hallikauden avauksessa Ypäjällä. Suomen ainoa WC-voittaja Mikael Forstén seuraa 27. Helsinki Horse Show'n katsomon puolelta. Mikko on poissa kilpailuista vuoden loppuun asti loukattuaan kätensä useaan otteeseen tänä vuonna.
|
|
Read more...
|
|
|
1000 starttia Ypäjän UB Horse Show esikisoissa!! |
|
Amateur Tour -paikat jaetaan Ypäjällä
Riding Club Cavalor ja BCM Scanhorse järjestävät Ypäjällä 30.9.-2.10. esteratsastuskilpailut, joissa nähdään ennätykselliset 943 starttia.
Ratsastajia on houkutellut Ypäjälle Helsinki International UB Horse Show'n vetovoima. RCC:n kilpailuja voidaan pitää UB Horse Show´n esikisoina, joista on mahdollisuus ansaita osallistumisoikeus Hartwall Areenan kansallisten luokkien lisäksi myös kansainvälisiin luokkiin huippuratsastajien joukkoon.
Kilpailuradat ovat Horse Show'sta tutun brasilialaisen ratamestari Guilherme Jorgen käsialaa. Hänen viime syksyiset Ypäjän ja Horse Shown aikaiset radat saavuttivat suuren suosion rytmikkyydellään ja alettiin puhua ”brassisambasta”, josta molempiin kilpailuihin tulevat ratsastajat pääsevät nytkin nauttimaan.
|
|
Read more...
|
|
|
UB Horse Show is seen as a Nordic pearl |
|
The visit of the president of the International Equestrian Federation, FEI, HRH Princess Haya, in Helsinki was brief but very successful. Princess Haya emphasized the importance of the Rolex FEI World Cup™ qualifier in Helsinki to the riders, the Finnish Equestrian Community, the City of Helsinki and naturally the FEI.
- Helsinki Horse Show is, in my opinion, one of the best horse show’s in the world, HRH Princess Haya said at the press conference. - I had the honor to compete here once in 1997, and I found that the public, the organization and the warmth of the Finnish people is just second to none. It is a pleasure to be here for the second time, in a different capacity, of course, to offer all the support I can to all the friends of our sport but really to an organization that is a pillar in the FEI World Cup™.
|
|
Read more...
|
|
|
|
<< Start < Prev 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 Next > End >>
|
| Results 37 - 40 of 45 |