Golden Bracelet
Amateur Tour
Liput
Tiedote: 2010 Viiden Tähden Ohjelma PDF Tulosta

Pius Schwizer

Kun kauden 2009/2010 Rolex FEI World Cup Finalin voittaja ratkottiin huhtikuussa Genevessä, voiton vei niukasti Marcus Ehning. Helsingin menestyjät Pius Schwizer ja Ludger Beerbaum pärjäsivät finaalissa upeasti, sillä he jakoivat kisassa toisen sijan. Heti finaalin jälkeen Helsinki International Horse Show'lle myönnettiin oikeus järjestää maailmancup-osakilpailut vuosina 2010-2012. Sen ansiosta Helsinki Horse Show'n vahvat perinteet huippu-urheilutapahtumana saavat korkeatasoista jatkoa tulevana syksynä. Helsingin osakilpailu on Länsi- Euroopan liigassa toinen heti Oslon avauskilpailun jälkeen.

Ensi syksyn tapahtuman päätöspäivänä sunnuntaina Rolex FEI World Cup –osakilpailussa maailman huippuratsastajat kerääntyvät jälleen Hartwall Areenalle, nyt kuitenkin ensimmäistä kertaa korkeimman viiden tähden tasolla. Oman lisämausteensa antavat juuri päättyneet Kentuckyn MM-kisat. Moniko tuore mitalisti nähdään Pohjolan Nordic Tourilla Oslossa ja Helsingissä? Myös kansainvälisillä areenoilla menestyvät huippuratsastajamme Mikael Forstén ja Nina Fagerström ovat erittäin tervetulleita Helsinkiin kotiyleisön hemmoteltaviksi.

Kansainväliset ratsastajat saapuvat Helsinkiin kansainvälisen liiton ehdotuksesta kolmella hevosella. Kaikille hevosille tarjotaan tänä vuonna riittävästi kilpailtavia luokkia. Erityisesti lauantai-illan ja sunnuntain Finaalit ovat mielenkiintoisia, kun parhaimmassa vireessä olevat ratsukot kilpailevat voitoista.

Kaksintaistelu 30 000 eurosta

Yleisön rakastama kaksintaistelu on jälleen ohjelmassa. Ennätysmäisen muhkea palkintoraha, 30 000 euroa, houkuttelee varmasti maailman ja Suomen huiput tähän vauhdikkaaseen Super Knock-Out –kaksintaisteluluokaan, joten lauantai-iltana on odotettavissa kattoon asti nouseva tunnelma. Jännittävässä kilpailussa asetetaan ”Suomi vastaan muu maailma”, sillä kisan aloittavassa kahdeksassa ratsukkoparissa aina yksi suomalainen ratsastaja saa vastaansa kansainvälisen huippuratsastajan.

Torstai-iltana tarjotaan ensimmäistä kertaa kahden lajin välinen cross-over klinikka. Tässä mielenkiintoisessa valmennustapahtumassa koulu- ja esteratsastuksen huippuvalmentajat lyövät osaamisensa yhteen ja rakentavat sillan kouluratsastuksen perustyöskentelyn ja estevalmennusten välille. Klinikan huippuvalmentajat julkistetaan viimeistään elokuussa

Pääroolissa huippu-urheilu

Huippu-urheilulle on varattu sen ansaitsema tila. Lauantai-iltapäivän super-näytöksessä esiintyvät sekä kansainväliset estehuiput Helsinki Grand Prix'ssä että kotimaisen kouluratsastuksen kerma Small Tour Finalissa. Suosittu nuorten kouluhevosten esiintyminen tapahtuu uudessa ”Mini-Kür-Talents” muodossa. Lupaavat nuoret kouluhevoset esittävät taitojaan ja vahvuuksiaan lyhyessä vapaaohjelmassa musiikin säestämänä. Ratsukot arvostelevat Horse Show'n kansainvälinen O-tuomari ja lajin tunteva julkkis.

Ludvig BeerbaumHorse Show huipentuu sunnuntain päänäytökseen. Yleisö saa nauttia harvinaisesta herkusta, kun näytös alkaa kansainvälisen kouluratsastuksen Grand Prix Kür Finaalilla ja päättyy 160 cm Rolex FEI World Cup –osakilpailuun. World Cup-luokassa on jaossa arvostettuja maailmancup-pisteitä ja ennätysmäärä palkintorahaa, yli 100 000 euroa! Kansainväliseen kouluratsastukseen taas panostetaan uusin voimin, sillä Suomen Ratsastajainliitto haluaa Top Dressage Finland –projektin myötä järjestää maassamme jatkossakin Grand Prix –tason kansainvälisiä kouluratsastuskilpailuja. Suomalaiset maajoukkueratsastajat sitoutuvat projektiin, joka tuo heille Horse Show'hun kanssakilpailijoita Manner-Euroopasta. Myös pohjoismaista yhteistyötä tiivistetään, niin, että kaikista maista tavoitellaan Helsinkiin kiinnostavia kilpailijoita. Helsinki Horse Show tarjoaa siis nimensä mukaisesti paljon ”hevosia ja show'ta”. Tämän syksyn viihdeohjelmasta kerromme tarkemmin lähiaikoina.

Liput aiempaa edullisemmin

Lippuja tapahtumaan saa nyt entistä monipuolisemmasta ja houkuttelevammasta valikoimasta. Edullisen Fanikatsomon ikäraja on nyt nostettu alle 19 vuoteen, joten kaikki alaikäiset pääsevät Horse Show'hun edullisesti vain 19 eurolla. Entistä halvemmat kokopäiväliput houkuttelevat viettämään koko päivän areenalla, ja vielä koko perheen voimin, sillä myös perhelippujen hinnat ovat nyt entistä edullisemmat. Lipunmyynti alkaa 15.5. Lippupalveluissa kautta maan ja suoraan järjestäjältä.

Vuoden 2010 Viiden Tähden Ohjelma

 
< Edellinen   Seuraava >
  • Finnish
  • English

HIHS on Twitter

Follow me on twitter