| Tuomarinkartano ja ÄSeRa Kävijäkisan voittoon |
|
|
Vuonna 2011 Kävijäkisassa kilpailtiin kahdessa kategoriassa: Suurin Joukkue ja Paras Kannustusjoukko. Vähintään kymmenen hengen ryhmille tarkoitettu Kävijäkisa keräsi tänä vuonna mukaan 30 innokasta joukkuetta.
Suurimmaksi Joukkueeksi kohosi Tuomarinkartanon Ratsastusopisto, jolla oli kävijäkisalaisista eniten osallistujia UB Horse Show’ssa. Tiimi osallistui kilpailuun 73 hengen voimin ja oli täydellä höyryllä mukana sunnuntain Rolex FEI World CupTM –näytöksessä, johon runsaslukuinen ryhmä saapui erityisesti tsemppaamaan Tapiola Dressage Small Tour Kür Finaaliin osallistunutta ratsastuksenopettajaansa.
Parhaan Kannustujoukon titteli meni Ääneseudun Ratsastajille (ÄSeRa), jonka edustusta oli paikalla myös lauantaina. Keskisuomalaiset saapuivat Areenalle yli kolmekymmenpäisen joukkueen voimin ja onnistuivat kiinnittämään niin tuomariston kuin muidenkin katsojien huomion. Palkinnoksi molemmat joukkueet saavat jäsenilleen perjantain kokopäiväliput vuoden 2012 UB Horse Show’hun! Lisäksi matkanjohtajat saivat omat näytöslippunsa ilmaiseksi ja jokainen osallistuja palkittiin “I love UB Horse Show” –pyyhkein. Kiitokset kaikille osallistujille ja erityiskiitokset toiseksi suurimmalle joukkueelle Riding Team Nuuksiolle, jolla oli mukana huimat 69 henkeä! (Jos unohditte noutaa pyyhkeenne Areenalta, voi joukkueenjohtajat tiedustella niitä osoitteesta
This e-mail address is being protected from spam bots, you need JavaScript enabled to view it
)
|
| < Prev | Next > |
|---|





Vuonna 2011 Kävijäkisassa kilpailtiin kahdessa kategoriassa: Suurin Joukkue ja Paras Kannustusjoukko. Vähintään kymmenen hengen ryhmille tarkoitettu Kävijäkisa keräsi tänä vuonna mukaan 30 innokasta joukkuetta.
(Jos unohditte noutaa pyyhkeenne Areenalta, voi joukkueenjohtajat tiedustella niitä osoitteesta
This e-mail address is being protected from spam bots, you need JavaScript enabled to view it
)

